SihaBeauty

Hemmottele itseäsi ihanassa kauneushoitolassamme

Tervetuloa täyden palvelun salonkiin. Moniosaava henkilökuntamme on kauneuden ja hyvinvoinnin lähettiläitä, jotka huolehtivat sinusta kokonaisvaltaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Mottonamme onkin; sinä olet kaunis, sisäisesti ja ulkoisesti. SihaBeauty on erikoistunut marokkolaiseen kylpyyn ja toimii perinteiseen Hammamiin edellä kävijänä Suomessa. Uusista upeista tiloistamme löytyy Suomen ensimmäinen aito Marokkolainen Hammam! Beautyn palveluihin kuuluvat kampaamo- ja kosmetologipalvelut sekä kauneus- ja hyvinvointipalvelut. Beautysta löytyy kampaajia, jotka loihtivat hiustenleikkausten ja värjäysten lisäksi mm. kampauksia, hiustenpidennyksiä sekä lettejä.

Kosmetologimme tekevät niin kasvo- kuin vartalohoitoja sekä ripsiä ja kulmia. Meiltä löytyy myös ammattilaiset rakennekynsien tekijät. Talosta löytyy myös käsi- ja jalkaSpan tekijät sekä lisäksi palveluistamme löytyy terveysalan ammattilaisen suorittama jalkojen hoito. Olemme huomioineet myös mies-asiakkaamme ja heille on tarjolla kattava määrä kauneuden- ja hyvinvoinnin palveluita. Kun iho kaipaa ehostusta ulkoisesti, olet tervetullut meikkiin tai henna tatuointiin. Sisäistä hyvinvointia kaipaavalle löytyy erilaisia pistoshoitoja, kuten vitamiinibuusti kirkastamaan ja nuorentamaan väsynyttä ihoa. 

Rentoutumaan pääsee hieronnassa tai kuppauksessa, tai varaamalla ajan Span puolelle. Span puolelta löytyy upea eksoottinen marokkolainen hammam sekä Spa Pool, joissa pääsee rentoutumaan ja nauttimaan olosta yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Talossamme naisille ja miehille on varattu omat ajat ja päivät. Tutustu vapaisiin aikoihin kalenterissamme tai kysy lisää olemalla meihin yhteydessä puhelimitse. SihaBeautyssa pääset nauttimaan erilaisista terveysdrinkeistä sekä pienistä terveellisestä kropan hyvinvointia edistävistä herkuista. Toki valikoimista löytyy myös eksoottisia herkkuja. Haluamme tarjota sinulle kokonaisvaltaista hyvinvointia. Koko SihaBeauty Salon & Spa henkilökunta on sinua varten. Tervetuloa, me huolehdimme sinusta.

Palvelumme

Kauneuspalvelut

Kun kaipaat ehostusta ulkoiseen kauneuteesi SihaBeauty on oikea osoite.

Hyvinvointipalvelut

Jomottaako selkää sängystä noustessa? Ei hätää, me huolehdimme sinusta!

Kampaamopalvelut

Haluamme huolehtia hiuksistasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kosmetologipalvelut

Haluamme edistää ja ylläpitää ihosi kauneutta, koska sinä olet meille tärkeä!

Miesten kauneuspalvelut

Tarjoamme kattavan valikoiman miehille suunnattuja kauneuspalveluita.

Morsiuspalvelut

Sinä olet päivän tähti! Anna meidän huolehtia sinun tärkeästä päivästäsi.

Tutustu hinnastoon

Meille asiakas on aina etusijalla, ja haluamme tarjota sinulle unohtumattoman kokemuksen joka kerta. Verkkosivuiltamme löydät lisätietoa palveluistamme, hinnastoista ja ajanvarauksesta.

Anna ystävällesi ikumuistoinen lahja!

Voit valita sopivan hoidon laajasta valikoimastamme – kasvohoidoista ja vartalohemmotteluista aina hierontoihin ja manikyyreihin. Takaamme, että jokainen hetki hoitolassamme on täynnä ylellisyyttä ja hyvinvointia.